perjantai 15. kesäkuuta 2012

Viikonlopun kevennykseksi

Kun aurinko paistaa ei malta viihtyä lieden äärellä

Joskus meillä isäntäkin pääsee kokkaamaan. Suosikkeja ovat kalapuikot ranskalaisilla.
Lisukkeeksi lasipurkkien antimia jääkaapin perältä; punajuuria ja herkkukurkkuja.
Ja tietenkin paaaaaljon majoneesia ja ketsuppia.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Tosi nopee randomruoka

Kuvat tulevat olemaan tästedes outoja "taidekuvia";
en vaan millään ehdi kuvata näyttäviä annoksia!

Hirveä kiire ja hoppu oli ollut koko päivän. Havahduin viiden jälkeen siihen, että verensokerin lasku särkee päätä ja lapsi kollaa kaappeja nälissään. Nyt oli keksittävä jotain ja tosi nopeasti! Jotta tehtävä ei olisi liian helppo, olin unohtanut käydä kaupassa ja 45 minuutin kuluttua olisi taas oltava jossain muualla.
Tälläinen setti tuli sitten tällä kertaa:

cuscus
vesi
oliiviöljy
kasvisliemikuutio

Cuscus on kiitollinen pikakokkaajan lisuke. Veden kiehautus, ryynit sekaan, levy pois päältä ja kansi päälle. Valmista n. viidessä minuutissa.

Pannulle päätyi seuraavanlainen kasvissekoitus:

sipulia
tomaattimurskaa
suppilovahveroita (kuivattuja)
kiinankaalia
ramiropaprikaa
tsatsikimaustetta
suolaa & pippuria
öljyä paistamiseen

Öljy pannulle, sipuli ja muutaman minuutin liotuksella selviävät sienet freesataan kevyesti. Kiinankaali pilkotaan ohuiksi siivuiksi kuten paprikakin ennen pannulle heittämistä. Kevyt paisto. Purkki tomaattimurskaa ja mausteet sekaan. Valitsin tsatsikimausteen, koska se sisältää paljon valkosipulia, jota en ehtinyt pilkkoa! Taisi mennä tässäkin sellanen 5-10 minuuttia.

Onneksi kaikilla oli niin kova nälkä, että lautasetkin taisivat tyhjentyä muutamassa minuutissa.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Nokkoshernekäs

Kikhernekkään kaveriksi käy vaikka munakoiso
Viikonloppuaamu eikä jääkaapissa ole kananmunia! Onneksi hyllystä löytyy aina kikhernejauhoja. Niistä paistaa nopeasti ja helposti maukkaan "munakkaan". Jääkaapista löytyi vielä vasta ryöpättyjä uusia nokkosenpoikasia, jotka antoivat kivan tuoreen tatsin paistokseeni.

2 hengen annokseen tarvitset:

1,5dl kikhernejauhoja
3 dl vettä
öljyä/voita paistamiseen
mausteita (pippurisekoitus, yrttisuola, paprika tms.)
yrttejä (ruohosipuli, persilja, nokkonen tms.)

Sekoita jauhot ja vesi paakuttomaksi taikinaksi. Vaikka taikina näyttää tosi löysältä, se kiinteytyy kyllä pannulla. Heitä sekaan mausteet & yrtit. Paista pannulla muutama minuutti.
Extraluksusta saat hernekkääseen raastamalla päälle vähän jotain juustoa.

Erilaisia variaatioita hernekkäisiisi saat mausteita. Kokeile vaikkapa osterikastiketta tai chiliä!